Sotevaaliblogi

Muistatko vielä ne sohvat. joita kierävät kauppiaat myivät. Muoviset, ruutukuvioiset olivat värikkäitä ja kankaiset ei väreissä hävinneet nekään. Kaikilla oli samanlaiset kalusteet, ainakin tavallissa huusholleissa. Myivät kuormasta uudet ja vanhat vietiin samaan hintaan pois. Uudelleenhan ne päällystettin ja vähän korjailtiin. Edelliset oli juuri...

"Ainoa puolue"

04.01.2022

Luin aamulla (4.1.22) Johanna Häggmanin mielipidettä Forssan Lehdestä ja samalla kuuntelin radiosta YLEn lähetystä. Oma näkemykseni ja radiosta kuultu tieto, että aluevaaleissa lähipalveluita voimakkaimmin puolustavat Vasemmistoliitto ja Keskusta, joten ehdokas Häggmanin julistus "Keskusta on ainoa puolue, mikä ajaa kattavaa julkista...

Olemme menossa kohti uutta monellakin tapaa. Palvelut järjestellään uudelleen entistä toimivammiksi. Näin ainakin ajatellaan. Muuttuuko silti kuitenkaan mikään, ellei olla valmiita ajattelemaan asioita uudelta kantilta.

Sosiaalihuoltolakia uudistettiin vuonna 2015. Uudistuksen yhtenä tavoitteena oli lisätä ennaltaehkäiseviä palveluita. Vuosien saatossa painopistettä on onnistuttu siirtämään ennaltaehkäisyyn, mutta ei vielä riittävästi.

Tammikuussa järjestettävissä aluevaaleissa meillä Kanta-Hämeessä on ainutkertainen mahdollisuus äänestämällä valita päättäjät, jotka tulevat ratkaisemaan miten meistä tullaan huolehtimaan syntymästä saattohoitoon. Hyvinvointialueemme tehtävänä Kanta-Hämeessä on vuoden 2023 alusta järjestää sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelut.