Viksten: Lastensuojelulakia rautalangasta
Taustaa: Keskustelu on jatkunut Forssan Lehden mieleipideosastolla. Tässä vastataan kahteen edelliseen kirjoitukseen.
Syrjälälle (15.9) vaikuttaa olevan epäselvää miten lainsäädäntö käytännössä toimii. Lakipykälä ei itsessään kerro paljoakaan ja se voi olla myös ristiriidassa sen kanssa mitä lainsäätäjä on pykälällä tarkoittanut. Lakia tulkitaan tutustumalla esimerkiksi lain valmistelutöihin ja oikeuskäytäntöihin.
Lastensuojelussa lain tulkitsemisessa auttaa lapsi- ja perheasioihin perehtyneet lakimiehet, eikä laintulkinta ole yksistään sosiaalityöntekijän vastuulla, vaikka hän toimiikin lainkäyttäjänä. Sosiaalihuoltolain uudistuksella (2015) oli tarkoitus siirtää painopistettä varhaisempaan puuttumiseen. Uudistuksen jälkeen lapset ovat pääsääntöisesti sosiaalihuoltolain mukaisessa asiakkuudessa ja siirtyvät lastensuojelun asiakkuuteen vasta, kun lapsen kasvuolosuhteet vaarantavat tai eivät turvaa lapsen terveyttä tai kehitystä taikka lapsi käyttäytymisellään vaarantaaterveyttään ja kehitystään, ja lapsi tarvitsee lastensuojelulain mukaisia palveluja ja tukitoimia.
Lastensuojelun kriteeristö on siis nykyään tiukka ja käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että lastensuojelun asiakkuus alkaa vasta kun lapsi tai perhe ei ole valmis vastaanottamaan heidän tarvitsemiaan palveluita tai tukea. Tämä voi tarkoittaa sitä, että esimerkiksi vanhempi ei hakeudu ohjauksesta huolimatta päihde- tai mielenterveyshoitoon tai perhe ei ole halukas vastaanottamaan esimerkiksi perhetyön ohjausta tai kotipalvelun apua tai lapsen tilanne ei tuesta huolimatta parane.
Syrjälä kysyi onko lastensuojelussa läheisverkoston mentävä reikä. Mielestäni ei ole ja lähtökohtana on lievimmän riittävän toimenpiteen periaate. Mikäli lapsen vanhemmat asuvat erillään selvitetään ensisijaisesti toisen vanhemman mahdollisuus huolehtia lapsesta. Mikäli lapsi ei voi asua vanhempiensa luona selvitetään läheisverkoston mahdollisuutta huolehtia lapsesta. Läheisverkostoratkaisu ei ole kuitenkaan sijoitus, vaikka lapsi voidaan joissakin tilanteissa myös sijoittaa toiselle vanhemmalle tai läheisverkostoon. Aina lapsen jääminen läheisverkostoon ei kuitenkaan ole lapsen edun mukainen ratkaisu. Kiireellisen sijoituksen tilanteessa läheisverkoston selvittäminen ei ole aina mahdollista, mutta selvitystä lähdetään tekemään akuutin tilanteen jälkeen. Itselleni jäi epäselväksi mitä Syrjälä tarkoitti kirjoittaessaan, että läheisverkoston kartoituksella voitaisiin lisätä avosijoitusten määrää. Sijoitus avohuollon tukitoimena on arviointia tai kuntoutusta varten ja se on aina lyhytaikainen tukitoimi, joka perustuu huoltajien ja 12 vuotta täyttäneen lapsen suostumukseen.
Syrjälä otti kantaa sijaishuoltoon ja siitä aiheutuviin kustannuksiin sekä sen vaikuttavuuteen. Olen myös itse rivityöntekijänä ollut hyvin huolissani siitä, että vuosien saatossa sijaishuoltoa on ulkoistettu yhä enemmän ja omaa toimintaa lopetettu. Ulkoistukset vaikuttavat omasta mielestäni negatiivisesti sijaishuollon laatuun ja vaikeuttavat myös sen valvontaa. Hyvin kyseenalaista on myös se, että isot monikansalliset yritykset tekevät suuria voittoja sijaishuollolla. Näistä asioista on kuitenkin vuosien saatossa päätetty muun muassa siellä FSHKY:n hallituksessa, jossa Syrjäläkin kertoi istuvansa, joten hänen tulisi tietää myös perustelut näille tehdyille päätöksille.
Rajalalle (FL 17.9) tiedoksi, että laki velvoittaa sosiaalityöntekijöitä rakenteelliseen sosiaalityöhön, johon kuuluu myös vääristyneen tiedon oikaiseminen. Mielenkiintoni heräsi myös hänen väitteestään, ettei lastensuojelua käytännössä valvottaisi, koska kokemukseni on hyvin erilainen.
Satu Viksten, sosiaalityöntekijä (VTM)